Source WXP 3.0L juomarakko

IMG_4256-1Veden kantaminen retkillä on aina oma murheensa. Oma ratkaisuni on ollut jo useammin vuoden Sourcen kolmelitrainen juomarakko. Kolme litraa riittää yhdelle hengelle ja vähemmän vaativalle viikonloppuretkelle hyvin juomavedeksi. Juomarakon kanssa ei tarvitse kanniskella juomapulloa kädessä tai muljautella olkapäätä sijoiltaan kun sitä yrittää kurotella repun sivusta. Juomaletku tulee olan yli rinnalle josta se on aina valmiina napattavaksi pikaista hörppyä varten, eikä toimenpiteen ajaksi tarvitse pysähtyä tai muutenkaan jäädä miettimään tekemisiään. Näin ollen vettä tulee hörpittyä kuin huomaamattaan patikoinnin aikana, mikä on pelkästään hyvä asia.

IMG_4250Juomarakko on käytännössä toisesta päästään aukeava vankka muovipussi. Sisältöön pääsee käsiksi joko ison korkin kautta tai koko pussin saa avattua. Iso korkki on standardikokoa (63mm) joten siihen saa suoraan kiinni muun muassa nipun vedenpuhdistimia. Pussin pohjalla on takaiskuventtiilillä varustettu venttiili, johon letku kiinnittyy. Takaiskuventtiili takaa sen, että vaikka johdon irrottaa venttiilistä ei vesi karkaa ulos. Letkun toisesta päästä löytyy nk. Storm-venttiili. Letku itsessään on päällystetty kestävyyttä parantavalla jämäkällä punoksella. Juomapään venttiili avataan kiertämällä neljänneskierros ja nostamalla (tai hampailla vetämällä), jolloin vesi virtaa lähes itsestään ulos. Kierto toimii varmistimena ja veto avaa venttiilin. Avaus ja sulku onnistuu hampailla, mutta kierto pitää tehdä käsin. Niinkin on käynyt että kun hampailla painaa venttiiliä kiinni jää huuli väliin. Piripintaan täytetty ja rinkassa puristuksissa oleva rakko annostelee vettä jonkinmoisella paineella mikä kannattaa huomioida siinä vaiheessa kun avaa venttiiliä.

IMG_4253Veden virtaamiseen vaikuttaa muun muassa että onko rakko selkää vasten muiden tavaroiden puristuksessa ja/tai onko letku ja venttiili rakon alapuolella jolloin painovoima tekee tehtävänsä. Imemällä vettä tulee tietysti niin kauan kuin vettä rakossa riittää. Leirissä rakosta saa vettä ripustamalla se sen verran korkealle että letku jää alemmas. Näin rakosta voi helposti täyttää myös mukeja ja kattiloita tarpeen vaatiessa. Painetta voi lisätä painamalla rakkoa kädellä.

Rakko painaa tyhjänä 232 grammaa ja piripintaan vesijohtovedellä täytettynä karvan verran vajaat kolme kiloa. Ihan täyttä kolmea litraa ei siis normaalilla suurpiirteisellä täyttämisellä rakkoon sopimaan. Mitat ovat tyhjänä 44x22x3cm ja täytenä 41x20x9cm. Täytenä rakko on melko pullea ja se onkin hyvä laittaa rinkkaan ennen muuta tavaraa. Viimeisenä sen ährääminen rinkan taskuun ei ole maailman helpoin asia. Saatavilla on myös WLPS (Widepac Low Profile System) nimellä kulkeva malli joka on leveämpi ja hoikempi, mikä osaltaan auttanee rinkkaan sijoittelussa. Tähän asti ei ole kuitenkaan tullut sellaista reppua tai rinkkaa juomarakkotaskulla johon tämä ei olisi mahtunut.

IMG_4249Puhdistukseksi riittää huuhtelu ja kuivaus. Olen käyttänyt rakkoa nelisen vuotta ja ainoa huolto mitä olen tehnyt on huolellinen huuhtelu ja kuivaus (letku mukaanlukien!) reissun jälkeen. Seuraavalle reissulle olen ottanut rakon kaapista, täyttänyt vedellä ja heittänyt rinkkaan. Ei hometta tai muuta kasvustoa, ei haju- tai makuhaittoja. Olen käyttänyt rakossa pelkästään vettä, mikä helpottaa puhdistamista ja antaa pöpöille vähemmän tarttumapintaa. Mehut, Hartsportit sun muut olen sitten juonut eri astioista.

Valtaosasta nykypäivän rinkkoja ja reppuja löytyy tasku juomarakolle ja läpivienti letkulle. Letkua varten voi myös ostaa lisävarusteena saatavan magneettiklipsin, jolla letkun juomapään saa repun olkaremmiin sopivalle kohdalle. Kätevä lisävaruste, suosittelen.

Rakko on todella laadukasta tekoa, neljän vuoden jälkeen se on edelleen käytännöllisesti katsoen kuin uusi. Rakon pakkasenkestävyyttä en ole kokeillut, enkä mielelläni kyllä kokeilekaan. Niin kauan kuin vesi pysyy sulana ei rakon rikkoutumisesta pitäisi olla vaaraa. Itse olen kuitenkin pakkaskeleillä turvautunut muihin ratkaisuihin.

  • Plussat
    • Riittävä parin päivän reissuun (ainakin juomavedeksi)
    • Kestävä ja laadukas
    • Kätevä, melkein hands-free
  • Miinukset
    • Juomapään venttiilin avaamisen ja sulkemisen kanssa joutuu välillä näpertelemään

2 vastausta artikkeliin ”Source WXP 3.0L juomarakko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *